06.01.2026 - 09:48
Helsinki Seagulls on tehnyt loppukauden kestävän sopimuksen 203-senttisen yhdyvaltalaispelaajan Jalen Henryn kanssa. Sentterin ja ison laitapelaajan pelipaikoilla operoiva Henry siirtyy Seagullsiin Liettuan pääsarjasta, jossa hän edusti alkukauden BC Jonavan joukkuetta 11 ottelussa tilastoiden näissä 9.3 pistettä, 5 levypalloa ja 1.3 syöttöä ottelua kohden.
“Tuntuu hyvältä päästä palaamaan takaisin Suomeen ja Korisliigaan, joilla molemmilla on aina ollut erityinen paikka sydämessäni ja ovat urallani tärkeitä paikkoja, sillä juuri täällä kasvoin ammattipelaajana todella paljon. Viisi vuotta sitten lähdin ”haina” ja nyt pääsen palaamaan ”lokkina”!”, Henry iloitsee.
Helsinki Seagullsin päävalmentaja Timo Saukkola on tyytyväinen syntyneeseen sopimukseen: “Tarvitsimme eri tyyppisiä vahvuuksia sisäpelaajaltamme ja saimme Jalenin kanssa asiat sovittua nopeasti. Hän tuo kaivattua monipuolisuutta peliimme. Kaikki muutokset ottavat aikansa, mutta meidän täytyy oppia ja sopeutua yhdessä nopeasti.”.
29-vuotias Seagullsin tuore tulokas on kartuttanut rutkasti kokemusta Euroopan kovista sarjoista jo vuodesta 2018 asti, jolloin hän teki ammattilaisuransa ensimmäisen sopimuksen Ranskan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaan Charleville-Mézin joukkueeseen. Mallikkaat suoritukset Ranskassa avasivat hänelle kaudella 2019-20 mahdollisuuden ottaa uransa seuraavan askeleen Korisliigassa Korihaiden kokoonpanossa, jossa hän ehti pelaamaan 18 ottelua (17.0 pistettä, 6.8 levypalloa, 2.2 syöttöä, 1.3 torjuntaa / ottelu), kunnes tammikuussa BC Nokia nappasi miehen riveihinsä loppukauden mittaisella sopimuksella. Nokialla hän ehti pelaamaan vielä 11 ottelua 7.3 pisteen, 4.5 levypallon, 1.4 syötön ja 1.1 torjunnan keskiarvoilla.
Suomessa pelatun kauden jälkeen Illinoisin Springfieldistä kotoisin olevan Henryn kausi alkoi seuraavana syksynä Portugalissa, Sporting CP Lissabonissa, josta hän siirtyi kesken kauden Tshekkiin BK Olomoucko Prostejoviin.
Syksyllä 2021-2022 Henry palasi jälleen takaisin Suomeen ja aloitti kautensa tutussa Korihai-univormussa, jossa tällä kertaa ura jäi vai kahdeksan ottelun mittaiseksi (12,9 pistettä, 7,3 levypalloa ja 1,3 torjuntaa ottelua kohden).ennen kuin hän päätti käyttää sopimuksessa olleen ulosostopykälänsä ja mahdollisuuden siirtyä loppukaudeksi Unkarin pääsarjaan Egis Kormendin joukkueeseen. Seuraavalla kaudella hän edusti Sveitsissä Riviera Basketia ja loppukaudesta Kyproksella APOEL Nicosia, jonka jälkeen hän pelasi täyden kauden Unkarin pääsarjassa Budapesti Honvedissa. Viime kauden Henry edusti Virolaisseura Tartu Ülikoolia.
Nyt useamman vuoden kokemuksia rikkaampana, Henry pääsee palaamaan jälleen Suomeen täynnä intoa: “Päätös liittyä mukaan Seagullsiin oli minulle erittäin helppo. Olen kuullut joukkueesta aiempien vuosien pelaajilta pelkästään hyviä asioita ja olen todella innoissani, että pääsen nyt itsekin liittymään mukaan juuri tähän jengiin. Tahdon auttaa mestaruuden puolustamisessa kaikin tavoin ja pitää huolen siitä, että Pantteri pysyy Helsingissä!”.
Tuoreen Gulls-vahvistuksen pelilupa on jo kunnossa ja hän pääsee edustamaan joukkuetta ensi kertaa jo huomenna keskiviikkona Tampereella ottelussa Pyrintöä vastaan.
Uuden pelaajan saapumisen yhteydessä Seagulls ja joukkuetta alkukauden edustanut sentteri Adong Makuoi ovat purkaneet pelaajan sopimuksen hyvässä yhteisymmärryksessä. Koko joukkue ja päävalmentaja Saukkola haluavat kiittää Adongia hänen työpanoksestaan joukkueen eteen: “Kiitämme ja toivotamme pelkkää hyvää Adongille, hän on erittäin hieno urheilija ja ammattilainen.”.
Seagulls suuntaa kohti runkosarjan päätöskierroksia ja jatkosarjojen alkua nyt 12 pelaajan vahvuisena. Joukkueeseen kuuluvat: Chrysostom Chukwuma, Osku Heinonen, Jalen Henry (USA), Lenni Hervola, Christian Keeling (USA), Justus Kilpinen, Elias Leskinen, Trey Niemi, Michael Pietrzyk, Kahron Ross (USA), René Rougeau (USA) ja Ricky Waxlax.







