Tervetuloa Seagullsin avoimeen -fanitapaamiseen tiistaina 8.9
Helsinki Seagulls ja SeagullsFanit järjestävät yhdessä avoimen fanitapaamisen Kisiksellä, johon tervetulleita ovat aivan kaikki!
Helsinki Seagulls ja SeagullsFanit järjestävät yhdessä avoimen fanitapaamisen Kisiksellä, johon tervetulleita ovat aivan kaikki!
Seagullsiin saapuva 190-senttinen Abokar pelasi viime kaudella M1B-divisioonaa Hyvinkään Pontevassa, jossa hän myös aloitti koripallouransa kaudella 2018-2019. Depyyttikautensa jälkeen hänen tiensä vei seuraavaksi kaudeksi PuHuun, jonka jälkeen hän on pelannut sarjatasoa ylempänä M1A-divisioonassa yhteensä 63 ottelua Pyrinnön, Oulun, JBA:n, Huiman ja Raidersin riveissä.
Helsinki Seagulls on tehnyt tulevan kauden mittaisen pelaajasopimuksen yhdysvaltalaisen 196-senttisen Keonte Kennedyn kanssa. 26-vuotias takapelaaja edusti viime kaudella Portugalin pääsarjajoukkue Imortalia, sekä kesällä Kanadan CEBL-liigajoukkue Niagara River Lionsia.
Helsinki Seagullsin kokoonpano vahvistuu kahdella tuoreella kasvolla. Joukkue on tehnyt tulevan kauden mittaiset sopimukset viime kaudella Saksan ProA-sarjan Karlsruhe Lionsia edustaneen 26-vuotiaan yhdysvaltalaislaituri Tyrese Williamsin kanssa, sekä viime kaudella Kouvoja edustaneen 32-vuotiaan Timi Puittisen kanssa.
Helsinki Seagulls on kiinnittänyt kokoonpanoonsa yhden kauden mittaisella sopimuksella viime kaudella Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Georgian huippuyliopistoa ja tänä kesänä Jamaikan maajoukkuettakin edustaneen 206-senttisen sisäpelaajan Justin Absonin.
Viime kaudella 10 ottelussa Seagullsia edustanut 179-senttinen takapelaaja Lenni Hervola on tullut tutuksi helsinkiläisyleisölle myös M1A-divisioonan puolella HNMKY:n riveistä, jossa hän pelasi viime kaudella 22 ottelua tilastoiden 16.5 pistettä, 4.1 syöttöä, 3.6 levypalloa ja 1.5 riistoa ottelua kohden.
Helsinki Seagulls on tehnyt kaksi yhden kauden mittaista sopimusta, joiden myötä Korisliigan parhaaksi pelaajaksi kaudella 2021-2022 valittu 28-vuotias laituri Remu Raitanen ja lupaava 20-vuotias sentteri Vili Vesterinen liittyvät mukaan joukkueen vahvaan kokoonpanoon.
Työurallaan mm. Veikkauksella sponsorointi- sekä lajiliittoyhteistyöstä vastannut ja Oulun Kärppien urheilujohtajana toiminut Myllykoski omaa lähes kymmenen vuoden kokemuksen B2B-myynnistä.
Päättyneellä Korisliiga-kaudella 40-vuotias konkari ansaitsi 41 pelaamassaan ottelussaan vakuuttavat 15.4 pistettä, 8.6 levypalloa, 3.2 syöttöä, 2 riistoa ja 2.1 torjuntaa ottelua kohden.
29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-2025.
ma-pe 10-16
(Toimiston palvelu vain puhelimitse.)
Toimitusjohtaja
+358 400 613 012
Jukka.kunnas@helsinkiseagulls.net
Talous- ja hallintopäällikkö
+358 40 513 0571
+358 30 660 6902
Aku.perho@helsinkiseagulls.net
Myyntijohtaja
+358 40 052 6227
mikko.myllykoski@helsinkiseagulls.net
Viestintäpäällikkö
+358 40 721 8739
Mikkotaneli.maki@helsinkiseagulls.net
Markkinoinnin ja hallinnon koordinaattori
+358 44 348 0198
justus.pietikainen@helsinkiseagulls.net